Eilen oli asiallinen päivä. Käytiin vesijumpassa ja kummityttö kävi vierailulla, äkkiä ne kasvaa. Sen tenavan ei tarvitse vielä pitkään aikaan huolehtia maailman menosta mitään, kunhan syö ja maistelee lattialla olevia tavaroita.

Tei tuossa yövuoron yö meni hyvin, olin saanut pomoltakin kehuja. Kaikki energia tahtoo mennä töissä, että saan tehtyä hommat hyvin, mutta siinä se ongelma taitaa piileä. Peitän tavallaan oman pahan olon töissä rehkimiseen. En kyllä rupea siitä töissä porukalle puhumaan. Noo o ehkä pikku aisoita.

harrastuksia olen tässä yrittänyt miettiä ja tuli sitten käytyä vesijumpassa ja uimassa. Uiminen on mahtavaa siinä jotenkin unohtuu kaikki, kun taas se vesijumppa, joutui keskittymään liikkeisiin, hyvää se liikunta tekee. Kuntosalilla on tullut nuorena käytyä joten sen voisin ottaa kanssa ohjelmaan mukaan, tavallaan itsetuntokin kohoaa kun maha alkaa pienentyä ja lihakset kiinteytyä:)

Aikaisemmin kun alkosta kirjoitin, siitä on kumppanin kanssa vielä keskusteltu. Se aine on oikeasti itse piru. Aina kun sitä ottaa tapahtuu jotain ja kun sitä ei voi ottaa mitään pientä  määrää, kun se maistuu hyvältä niin sitä pitää saada lisää. Ongelmalta se minusta on alkanut näyttämään.

Välillä ei oikein osaa ajatella sitä, että tässähän kokoajan vanhetaan, perheenlisäystäkin pitäisi alkaa suunnittelemaan jos meinaa sukua jatkaa. Jos itse on tuuliajolla oman minänsä kanssa, niin tuleeko siitä mitään. Itse tuntoa pitää ruveta kanssa kasvattamaan ja sosiaalisia kontakteja luomaan lisää. Vois kokeilla ihan tuntemattomien ihmisten kanssa juttelua selvin päin, kännissähän se menee luontojaan.

Hei!

Tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan jotain itsestäni tai pikemminkin tunteista. Tunteitahan on jokaisella, jokainen tuntee omallalaillaan esimerkiksi rakastumisen.

Minulla on kaikki hyvin vai onko? Läheiset ja puolisoni sanoo että sinulla on kaikki hyvin ja kaikki rakastaa sinua. Miksi minusta tuntuu eriltä ja rinnassa ahdistava tunne. Otan alkoholia kun on paha olla, en voi hillitä juomistani. En juo kuitenkaan päivittäin, enkä viikottain. Mutta kun juon, juon yksin yleensä ahdistukseen ja suruun. Puran tavallaan iseni siihen, en puhu.

Puhuminen auttaisi, mutta miksi se tuntuu niin ahdistavalta, puhua tunteista? Sitten kun saa kuoren avattua ja juteltua, olo helpottaa heti. Huomasin tuossa viimeksi kun otin, että pulloa piti katsella ja kosketella, lopuksi avasin korkin ja otin huikan, toisen, kolmannen. Siitä se taas lähti.

Tuo sai silmäni auki, olenko alkoholisoitunut. Sovittin kihlatun kanssa, että nyt saa tunteisiin juominen loppua. Lapsena meillä ei puhuttu mistään, ei tunteista eikä muustakaan. Alkoholia vanhempani nauttivat useasti. Sieltä kai olen oppinut tunteiden purkamisen jalon taidon.

Puhuminen on tärkeää koska sillä asioihin saa yleensä selon. Ajatelkaa jos kukaan ei puhuisi tunteista vaan kaikki jois niihin. Suuomessahan masennus on kansansairaus ja siihen liittyy alkoholi, olenko masentunut? Minulla on työ, asunto, puoliso ja muutoinkin ihmissuhteet on kunnossa. Miksi oikeasti ajatus sisällä tuntuu tuollaiselta. 

Itse tuntoni on joissain määrin heikko. Mietin joskus että miten joku on voinut rakastua minuun.  Vanhempani sanoi minulle humalassa kun olin noin 14, että, et sinä tule löytämään kumppania, jäät yksin. Isä morkkasi minua kun olin noin 8 vuotias, että sinullahan on kaksoisleuka ja nauroi, en sillon ymmärtänyt mikä sekin on, siis  kaksoisleuka.

Miksi minä ajattelen negatiivisia asioita vaikka voisin ajatella positiivisesti. Vähän kun se yksi vitsi missä mies kävi valittamassa kipuja, lääkäri antoi miehelle lääke purkin ja mies lähti kotiin. Seuraavana päivänä lääkäri huomasi antaneensa vahingossa miehelle masennuslääkepurkin kipulääkkeiden sijaan. Hän soitti miehelle ja kertoi asian, mies vaan totesi että ei se haittaa hän oli miettinytkin että vaikka pasko housuun niin ei vituta yhtään:)

Olen Omasta mielestäni ruma ja lihava, toisaalta itse tunto on aivan romuna. Puolisoni on kuitenkin toista mieltä, hänestä olen komea normaalivartaloinen no on hänkin hieman mahasta sanonut, että se on kasvanut, mutta ei pahassa mielessä:) Tuntuu jotenkin hassulta kirjoittaa ajatuksia ja tunteita näin nettiin, mutta tavallaan se on kuin puhuisi ihmisten kanssa.

Ajattelin kokeilla uudeksi harrastukseksi jotain itsepuolustus lajia tai nyrkkeilyä.  Siinä roppa pääsisi koville, nautin sellaisesta, mutta en saa itseäni ylös sohvalta. Töistä en ole myöhästynyt ja työn teen tunnollisesti. Vapaaajalla makoilen, en jaksa edes pelata vaikka tuli konsoli ostettua. Tuntuu vain että elämä lipuu ohitse ja minä makaan sohvalla, puolisoni on onneksi jaksanut tsempata ja potkia takalistoon, muuten makaisin aina sohvalla kaikki vapaapäivät.